Olen pahoillani, etten ole kirjoitellut tänne paljoa mitään, rakkaat toverini. On ollut kiirettä koulun ja muun elämän kanssa, mutta nyt ajattelin tulla päivittelemään hieman.

Eli minä ja Miki olemme nyt olleet vuoden yhdessä ja vuosipäivämme oli upea! Kävimme elokuvissa katsomassa sen pöllöleffan (joka oli oikeastaan aika yllättävän hyvä) ja sen jälkeen syömässä. Koko viikon kestävän syyslomani olin Mikin luona Helsingissä.

Miki osti Woody-nuken ja minä viime viikonloppuna suomea puhuvan Buzzin. Ja nyt on muutenkin alkanut astetta rankempi Toy Story –kausi, vaikka pyhitänkin joka päivä ajatuksiani myös Uudelle Valtakunnalle.

Tohtori Noebbels kuoli 27. päivä lokakuuta. Hän eli kyllä loistavan ja pitkän elämän; pääsi jopa Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen kahteen otteeseen! Harva hamsteri pystyy siihen. Nöblä onkin ollut aina ihan uniikki…

Mitä muuta voin kertoa? Nyt on koeviikko ja ensimmäinen koe oli saksankoe. Se meni ihan hyvin, että ainakin läpi pääsen, vaikka kokeen tein yhdessä tunnissa. Huomenna musiikkia ja perjantaina äidinkieltä. Ensiviikolla sitten biologia ja ruotsi.

Joulukin on tulossa, ja sitä ennen on juuri alkanut marraskuu, joka on hahmojen syntymäpäivien ja nimipäivien yms. osalta aika kiireinen. Minua itseäni huvittaisi suuresti viettää ainakin Sergein ja Vladun synttäreitä, jos ei muiden hahmojen, sillä.. noh, heitäkin alkaa olla hieman ikävä. Roope täyttää 20 marraskuun 18. päivä. Pitäisi hänellekin jokin lahja etsiä – kaiketi.
Aivan, ja adoptiopojallani, Timolla, on syntymäpäivä 16. päivä! Hänkin täyttää pyöreitä vuosia. Hänelle teen ainakin kortin…

Joululomasta (joulu, uusivuosi, yms.) ei ole vielä mitään suunnitteilla, mutta pyrinhän olemaan kaiken mahdollisen ajan Mikin kanssa. Toivoisin, että meidän perheellä olisi ihan normaali perusjoulu, ettemme menisi Espooseen, sillä viimeksi minulla ainakin oli aika kurjaa siellä. Ihan kivaa, muttei kuitenkaan…

Ja mitä joululahjaksi? Sitä en ole oikein miettinyt, mutta pistetäänpäs alulle pienimuotoinen lista:
-    Puuttuvat Depeche Moden levyt
-    Musen uusin levy
-    Toy Story 3 –peli PS3:lle
-    SPAWN-sarjakuvia
-    Mandarin Spawn –figuuri
-    Sukkia
-    Hyvät rajaus- ja väritystussit, sekä puukyniä
-    Jokin ihana kirja (kuten Jeff Lindsayta tai Thomas Harrisia)

Ja siinä ne. Lista tulee varmasti muuttumaan ennen joulua, mutta katsoo nyt.

En keksi mitään muuta kirjoitettavaa, joten alan tallentaa ulkoiselle kovalevylle tiedostojani. Iskä tyhjentää koko koneen, sillä tämä on alkanut sekoilla. Adieu, toverini!

- Haikeri