Hei jälleen kerraan kaikki rakkaat lukijat!

Tiedän, ettei teitä ole välttämättä yhtään, sillä olen pitänyt blogini hyvin hiljaisena viimeiset puoli vuotta. Silloin en vain jaksanut kirjoittaa, eikä oikein ollut inspiraatiotakaan, joten toivottavasti pystytte antamaan sen minulle anteeksi. Ei sillä, että olisin mitenkään pahoillani, mutta on aina kohteliasta pyytää anteeksi.

Noh, mitäpä mitä! Puolessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja vaikka – Luoja soikoon – mitä! Eli näin lyhyesti kerrottuna puolen vuoden tapahtumat:

-    Miki ja minä menimme vapun tienoilla kihloihin (ja ollaan yhä edelleen yhdessä, jos sitä mietitte)
-    Sain hyvän peruskoulun päättötodistuksen
-    Pääsin Halikon lukioon ja nyt on jo toinen jakso menossa
-    Vietin kesäni kokonaan Mikin kanssa
       à Kävimme Puolassa, Krakovassa ja Auschwitzin keskitysleireillä
-    Ostin uuden hamsterin, albiino campbellinaaraan, joka sai nimekseen Nikolai
-    Mitä ilmeisimmin olen riitaantumassa ja erkaantumassa perheestäni

Että näin. Mutta en nyt jaksa tässä merkinnässä pohtia mennyttä; palaan niihin asioihin joskus myöhemmin.

Tänään oli koulussa ihan hyvä päivä. Näin jopa AJV:n (pelästyin häntä niin perkeleesti, että hyppäsin naulakkoon) ruokalassa.
Ja tiedättekös mikä on minusta ihmeellistä?
Minä – Liisa aka ”hei-inhoan-matematiikkaa” – odottaa nykyisin matematiikantunteja suurimmalla intohimolla; ennen kyseessä oli historia. No, viimejaksossa oli kyllä se historia, mutta nyt kun on ruotsia, äikkää, liikkaa, saksaa, bilsaa, musiikkia ja matskua, niin matsku ja äikkä ovat niistä lähimpänä sydäntäni.

Ja en taida ottaa saksan kolmatta kurssia. Miksi? En tiedä. En ehkä vain jaksa. Kiinnostaa kyllä, mutta on niin paljon muuta.

Koulussa oli armoton Vladimir-fiilis. Aina silloin, kun on matematiikkaa ja marimekon raitapaita päällä. Ja sama fiilis jatkui aina kotiin asti. En tajua, että mikä Dashkov-kriisi tähänkin talouteen on oikein iskenyt.

Äiti vituttaa. Iskä vituttaa joskus. Täti Marja vituttaa eniten. Roope ei vituta.

Tässä listassa on tullut pieni muutos sitten viimevuoden. Paitsi ehkä iskän osalta. Nyt olen vain ehkä oppinut ymmärtämään häntä, sillä en ollut ennen tietoinen hänen tilastaan. Ja nyt he jo epäilevät, että hänen keuhkoissansa on jotain.

Vittu-mitä-paskaa.

Mutta jätän tämän merkinnän tähän. Hyvät illat teille, rakkaat lukijat ja hyviä öitä (sekä mahdollisesti kauniita unia, jos olette ne ansainneet).

Adieu.
 

- Haikeri